Herkulliset jenkkipullat sopivat suomalaiseenkin makuun

Jenkkipullalla en tarkoita ylipainoisia amerikkalaisia, vaan heidän jättimäisiä cinnamon bun ”korvapuustejaan”. Uunissa yhteen kasvaneet kanelikierteet kuorrutetaan herkullisella tuorejuustoseoksella. Yllätä vaikka vieraat peruspullan kansainvälisellä versiolla.

Näiden pullien leipominen ei eroa kovin paljoa perinteisten korvapuustien leipomisesta. Tosin tässä ohjeessa taikinaa ei tarvitse alustaa ja vaivata. Ainesosaluettelo saattaa näyttää pitkältä, mutta tarkemmin katsottuna suurin osa aineista on perustarvikkeita, joita monelta leipojalta löytyy aina kotoa. Leipominen on helppoa, mutta varaa aikaa taikinan kunnolliseen kohottamiseen. Pullissa on hyvin sokerinen kuorrute, mikä tekeekin tästä pullasta aikamoisen energiapommin. Yhden jättipullan nauttimalla saavuttaa varmuudella sokerihumalan.

Ohje (12 kpl isoja pullia)

Taikinanteon aloittava hiivaseos

  • vajaa 1 dl lämmintä vettä
  • 2 kukkurallista tl kuivahiivaa
  • 0,5 tl sokeria

Taikina

  • 1,25 dl sokeria
  • 1 dl kermaa (ei mitään light-versiota)
  • 1 dl maitoa
  • 50 g sulatettua voita
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 0,5 tl vaniljajauhetta (tai jotain muuta vaniljaa, esim. uutetta)
  • 2 pientä kananmunaa (tai yksi iso)
  • 1 tl leivinjauhetta
  • n. 10 dl vehnäjauhoja

Täyte

  • n. 50 g voita
  • 1 dl tummaa muscovadosokeria
  • 1 dl hienoa sokeria (voit käyttää muitakin sokereita, esim. 2 dl fariinisokeria tai tavallista hienoa sokeria)
  • 1,5 rkl kanelia

Kuorrute

  • 200 g appelsiininmakuista tuorejuustoa (tai sitruunanmakuista tai maustamatonta)
  • 30 g sulatettua voita
  • vajaa puoli dl maitoa
  • 3,5 dl tomusokeria
  • 0,5 tl vaniljajauhetta (tai jotain muuta vaniljaa, voi jättää poiskin)

Ota ensin kaikki taikinaan tarvittavat aineet esille. Aloita tekemällä hiivaseos. Sekoita isossa kulhossa reilusti kädenlämpöiseen veteen kuivahiiva ja sokeri. Anna tekeytyä muutama minuutti. Mikäli kerma ja maito ovat kylmiä, lämmitä niitä hieman (vaikka jonnekin huoneenlämmön ja kädenlämmön välimaastoon, esimerkiksi mikrossa). Tässä välissä ehdit sulattaa voin ja mitata voin joukkoon vielä pari ruokalusikallilsta öljyä. Jatka taikinan tekoa lisäämällä hiivaseokseen sokeri, kerma ja maito, voi ja öljy, vanilja, leivinjauhe ja munat. Sekoita. Lisää vehnäjauhot vähitellen joukkoon. Saatat tarvita hieman vähemmän tai enemmän kuin 10 dl jauhoja. Sekoita taikina tasaiseksi, mutta ei tarvitse vaivata erityisen paljon. Jätä taikina melko löysäksi, mutta ei kuitenkaan aivan tahmaiseksi liisteriksi. Laita liinan alle lämpimään paikkaan kohoamaan noin tunniksi. Tässä ajassa taikinan pitäisi suunnilleen kaksinkertaistua.

Valmistele täytettä sekoittamalla sokerit yhteen, jos käytät kahta eri laatua. Lisää joukkoon myös kaneli. Lämmitä voita sen verran, että se pehmenee ja sitä pystyy levittämään pullataikinan päälle. Kaada taikina kulhosta jauhotetulle leivonta-alustalle ja painele suorakaiteen muotoiseksi, noin sentin paksuiseksi levyksi. Taikinan pitäisi olla tässä vaiheessa helposti muotoiltavaa, eikä sitä tarvitse kaulita.

Levitä taikinalevyn päälle tasaisesti pehmeä voi. Ripottele sen jälkeen sokeri-kaneliseos. Jätä kuitenkin toiselle pitkälle sivulle muutama sentti tyhjää tilaa, johon et laita täytettä. Ala kääriä levyä tiukalle rullalle toisesta pitkästä reunasta eli sieltä missä täytettä on reunaan asti. Kun pääset reunaan, johon jätit vapaata tilaa, täyte ei toivottavasti pursua ulos rullasta. Käännä rulla siten, että taikinan sauma jää leivonta-alustaa vasten. Leikkaa pötkö 12 palaksi. Nostele palat varovasti pystyasentoon leivinpaperilla vuorattuun 36 x 24 cm uunivuokaan. Pullat saavat tässä vaiheessa olla siten, että ne juuri ja juuri koskettavat toisiaan. Mikäli sinulla ei ole suunnilleen tuon kokoista vuokaa, paista vaikka kahdessa pienemmässä vuoassa.

Täytteiden levitys

Ennen kohotusta

Kohonneet pullat

Jätä vielä kohoamaan liinan alle lämpimään paikkaan noin 15 minuutiksi. Lämmitä uuni 180 asteeseen ja paista pullia uunin alatasolla noin 20 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Älä paista aivan ruskeiksi (kuiviksi). Pullia ei tarvitse voidella ennen paistoa, koska niihin tulee vielä myöhemmin kuorrutus.

Anna pullien, tai oikeastaan koko vuoan kokoisen pullan, jäähtyä huoneenlämpöiseksi vuoassaan. Sekoita sitten kaikki kuorrutteen ainekset yhteen, maito viimeisenä, jotta voit säännöstellä maidon lisäämisellä kuorrutteen paksuutta. Kuorrute saa olla melko helposti levittyvää. Paksuutta voisi verrata vaikka majoneesiin.

Jenkkilässä ainakin kahviloissa näytetään leikkaavan nämä pullat nimenomaan tällaisiksi isoiksi paloiksi siten, että yksi kanelikierre on yksi pulla. Tällainen pulla on melko iso ja kuorrutteineen myös makea pläjäys, joten mielestäni ei ole mitään estettä leikellä pullia pienempiinkin paloihin.